Farewell to a friend and thoughts on my host family

Herätyskello pirisi tänään soimaan viideltä aamulla ja aamukahvin jälkeen päädyimme pienellä kaveriporukalla Helsinki-Vantaalle saattelemaan ystävämme Elina matkaan kohti Espanjaa. Ystäväni lähtö au pairiksi ei tuntunut ollenkaan todelliselta, ei edes sen jälkeen kun muutamat kyyneleet oli saatu tihrustettua ja hyvästit jätettyä. 

Jälkeenpäin aloin vasta kelamaan että tuolla tavalla mäkin tulen katoamaan turvatarkastuksen porttien taa, tietämättä milloin seuraavan kerran näen läheisiäni. Vaikka olenkin matkustellut ronskisti itseksenikin, elämäni pisin lentomatka on kuitenkin ollut siinä viiden tunnin kieppeillä... Tuleva kahden päivän seikkaileminen lentokentillä jännittääkin siis ymmärrettävästi hitusen.

Onneksi on kuitenkin aikaa keräillä ajatuksia yhteen vielä 41 päivän ajan... Mikä tarkoittaa sitä että töitä olisi vielä 31 päivää......

Pillittäessäni Elinan lähtöä valkeni minulle samalla se, kuinka kaukana NZ oikeasti on täältä Suomesta... jos jotain akuuttia todella tapahtuu tai kun se suurempi koti-ikävä iskee, niin sieltä ei ihan heittämällä lähdetä takaisin tänne koto-Suomeen. Onneksi hostini Simon on kuitenkin yksi chilleimmistä ja ymmärtäväisimmistä ihmisistä ikinä, ja on vannonut ettei missään nimessä karkoita mua vieraassa maassa taivasalle ensimmäisen vastoinkäymisen hiertäessä välejä.

Host-perheestäni olenkin saanut aivan uskomattoman kuvan, enkä voi käsittää kuinka ensimmäinen perhe johon otin yhteyttä päätyikin olemaan se ihanteellinen perhe juuri mulle. Mainitsemani kamu Elina yritti suostutella minuakin hakemaan au pairiksi, ja puol-läpällä päädyin luomaan profiilin Au Pair World -sivustolle. Muutama viikko ja uniset skype-keskustelut myöhemmin saan Simonilta viestin että hei, vaikutat tosi kivalta tyypiltä ja juuri sopivalta meidän perheeseemme, mites haluisitko meidän au pairiksi? Noin viikonloppu pohdiskeltiin mutsin ja läheisimpien kavereiden kanssa ja tadaa, olin lähtemässä maailman toiselle puolelle hetken mielijohteesta.

Monet nuoret tuntuvat haaveilevan vuosia lähtevänsä au paireiksi, mutta matkusteluhalustani huolimatta itse olen aina vähän kavahtanut ideaa useiden tuttujeni epäonnistuneiden au pair -kokemuksien takia. Simonin kanssa rupateltuani aloin kuitenkin pitämään ideaa realistisena, sillä hänen aikaisemmille au paireilleen kokemus on ollut yksi elämän parhaista. Hän kertoi myös itsekin matkustelleensa paljon nuorena ja jopa asuneensa vuosia Euroopassa, joten hänelläkin on jonkinnäköinen konsepti koti-ikävästä ja vieraissa kulttuureissa asumisesta.

Hoidettavan tytön Isabellan kanssa tulen myös varmasti toimeen, sillä hänellä on paljon samoja mielenkiinnon kohteita mitä juuri minulla oli hänen ikäisenään. Jonkin verran lapsia hoitaneena ymmärrän ettei jokainen päivä tule olemaan helppo ja kitkaton kahdeksanvuotiaan duracellpupun kanssa, mutta käyn kuitenkin luottavaisin mielin kohti au pairin arkea.

Tuntuukin usein siltä kuin kohdalleni olisi pamahtanut lottovoitto host-perheeni suhteen. Itse 'lastenhoito' koostuu pääosin kouluun kuskaamisesta ja läksyissä auttamisesta (matikanläksyjä en kuitenkaan IKINÄ tule tarkistamaan...), vapaa-aikaa mulle suodaan paljon eikä kodinhoitoonkaan tarvitse uhrata kuin noin puoli tuntia päivässä. Simonin kanssa on sovittu, ettei hän todellakaan tule olemaan mulle mikään sijaisisä, tai että mun pitäisi esittää Isan äitiä tai leikkitätiä. Ei, mä tulen olemaan Simonin "cool suomalainen kämppis jonka kanssa hakataan kaikki ps3-pelit läpi" ja Isabellalle "cool suomalainen isosisko josta kaikki muut kasivuotiaat tulee olemaan kateellisia". 

Vaikka elämä tällä hetkellä onkin pääasiallisesti varojenkeruuta töissä, tämä pikku retkeni Uuteen Seelantiin alkaa jo pikkuhiljaa kuumotella sormenpäitä!

PS. Mainitsemani ihanaisen Elinan tarinaa Espanjan auringon alla Alicantessa voi seurata osoitteessa http://elina-aupair.blogspot.fi/