I guess this is my blog's funeral...

Varmasti monet lukijat ovat huomioineet postaustahdin hiljentyneen aika rajusti. Tuntuu siltä, että elämä täällä Wellyssä on jo niin normaalia ettei siitä oikeen keksi ihmeempää kirjoitettavaa? Itse oon aina vähän kauhistellut "Heräsin sitten kävin kahvilla sitten hain tytön koulusta sitten söin oli kiva päivä jeejee" -kirjoituksia ja tällä hetkellä oon liian laiska keksiäkseni mitään luovempaa kirjoitettavaa.

Kirjoitankin ilmoittaakseni että kiitos ja kumarrus kaikille teille jotka olette mun touhuja jaksaneet seurata! Ansaitsette ns. virallisen tiedon siitä, että ei kannata odottaa uusia kirjoituksia tähän blogiin koska niiden ilmestyminen olisi pienimuotoinen ihme. 

Kävi juuri kuten ennustinkin tätä blogia aloittaessa: Vaikka kirjoittaminen on aina ollut mulle mieluisaa puuhaa, postausten säännöllisyys ei koskaan ole ollut sieltä parhaasta päästä.

Ei sitä koskaan tiedä vaikka tänne vielä ilmestyisikin jotain kuvia tai muita reissutarinoita. 

Vaikka olenkin 90% varma siitä, ettei tänne enää mitään ilmesty. Hah.

Mutta mitä sitten seuraavaksi?

Suomeen saavun tosiaan ensimmäinen päivä kesäkuuta, juuri sopivasti 'kesän' alkaessa! Paree olla ruisleivät ja salmarit kainalossa valmiina ottamaan mut vastaan.

Au pair -eloa mulla on jäljellä enää 2 viikkoa! Hullua. Päivää ennen synttäreitäni lähden täältä huushollista evakkoon ja asustelen Wellyssä siellä sun täällä noin viikon ennen kuin lähetään Juditin kanssa reissaamaan maagista Etelä-Saarta, jossa tuli vierailtua jo viime viikonloppuna.

22. Huhtikuuta on aika sanoa lopulliset hyvästit Uudelle-Seelannille ja lentää Brisbaneen ausseihin! Rukoilkaa mun puolesta etten törmää siellä kaikkein pelottavimpiin hämiksiin ja haihin.

Kun aussien budjetti alkaa kuumottelemaan lennän Aasian puolelle ja reissaan vielä Malesiassa, Singaporessa ja Bangkokissa ennen paluuta Suomeen. Jää nähtäväksi pääsenkö koskaan kotia jos kerran Norwegian uhkailee lakoilla...

Tuossa noin pähkinänkuoressa seuraavien kuukausien plänit, yritän parhaani mukaan päivitellä asioista Facebookiin ja Instagramiin niin mun sijainnista voi saada jotain vihiä.

Tällaiset maisemat viime viikolla Abel Tasman  -kansallispuistossa! 

Mitä tästä hommasta sitten jäi käteen? Paljon olen oppinut omasta itsestäni vaikkei tulevaisuuden suunnitelmat vielä olekkaan oikein valoittuneet. Halu matkustamista kohtaan on kuitenkin vain kasvanut. Ja tietenkin erilaisia ystäviä ja kokemuksia on myös tullut haalittua valtavasti.

Voin rehellisesti sanoa, ettei au pair -elämä todellakaan ole se mun juttuni vaikka lapsista pidänkin. En kuitenkaan kadu päätöstäni lähteä, vaan päinvastoin olen onnellinen kun uskalsin kokeilla jotain uutta ja opinpahan jotain itsestäni. Loppujen lopuksi suosittelisin auppariutta sitä haluaville, mutta varoitan kuitenkin, ettei kaikki välttämättä ole ihan sitä mitä sen kuvittelisi/haluaisi olevan. 

Jos voisin palata takaisin ajassa, niin olisin ehkä valinnut itselleni perheen jossa olisi ollut nuorempia lapsia ja ehkä enemmän kuin vain yksi lapsi. Miksi? Taaperoita on mielestäni mukavampi käsitellä kuin itseppäisiä kahdeksanvuotiaita ja sisarukset pystyvät purkamaan energiaansa toisiinsa sen sijaan että olet yksinäisen lapsen ainoa viihdyttäjä.

Rohkaisen kaikkia hakemaan myös yksinhuoltajaperheisiin au pairiksi. Oma kokemukseni yksinhuoltajaisän kanssa oli kaikin puolin täydellinen, enkä kertaakaan haikaillut kolmatta aikuista taloon. Tuntuu muutenkin siltä, että kodinhoito ja muut askareet olivat vähän helpompia hoitaa kun ei ollut ns naista talossa vahtimassa jokaista liikettä! 

Kiitos vielä kerran kaikille blogia seuranneille ja anteeksi että tämä homma vähän lässähti tässä lopussa.  Don't say I didn't warn you. 

Suomessa nähdään!

Coromandel

Part 2 of our trip! God I am horrible at keeping a blog...

I haven't written anything proper in English in a loooong time so I thought it would be about time I gave my non Finnish friends a chance to read my blog as well! (I've heard more than a few angry remarks that Finnish isn't the best language to try to comprehend through Google translate...)

Coromandel is probably one of the most beautiful places I've ever set foot on. We were going absolutely crazy with Jana as we were driving along the picturesque western coast of Coromandel! I was driving on the winding roads like a wannabe rally driver while she was trying to snap photos through the car window. 

We also grew scarily fond of the Christmas trees that were blooming during our trip. And by Christmas trees I mean the ones below and not the poor fellas we chop down and place in our living rooms to get in the Christmas spirit.

Making our way to our destination Whitianga was painstakingly slow thanks to our rental car that clearly wasn't meant for going uphill. I'm still wondering how we ever made it out of Auckland with my navigation skills. The only time we went in the wrong direction was when I trusted Google maps more than my own eyes. And to be honest I think Jana's sense of direction might be even worse than mine........  

Also finally our luck turned and we got to enjoy one (ONE! Imagine! One!) day of sunshine. And how did we spend it? By getting horribly sunburnt at the beach of course!

 Next morning we headed for the famous Hot Water Beach and Cathedral Cove together with our new friend Albert! (Who might have been slightly better at reading maps than us.) As can be seen from the photo below the overly touristy Hot Water Beach was not so enjoyable with the shitty weather we had, once again, been blessed with.

Luckily Cathedral Cove was definitely worth the small walk there. Jana and I thought that the beach looked exactly like the one described in the book Lord of the Flies!

After spending the morning in the rain our plan was to enjoy some quiet time back at the hostel. That plan went pretty downhill though because our previously lovely and peaceful hostel had turned into a family gathering spot for some Asian clan during our sightseeing. Watching old vhs tapes can get boring really fast when you cannot hear anything that is being said in the movie. 

I have absolutely nothing against asians but damn some of you people can be loud sometimes! 

A few of you might already know that I am not the best morning person out there. That's why it was perfectly fine to spend the first half of the drive back to Auckland in complete silence. Only after a cup of coffee and some cake were we able to exhange a few words with Jana. Early mornings = Not our thing.

Dropping off our horrible rental Nissan was a bit of a hassle but in the end Jana was left at the airport to meet her family and I made my way to central Auckland. To be completely honest with you I found the city to be a bit boring. I know I didn't have enough time to explore all that it had to give (Also being tired & with a heavy backpack really didn't help) but I promise to give it another chance when I'm heading back there in February.

Seeing Wellington on Monday morning after my nightbus made me realize how much I actually love the capital. I was surprised by the way it felt like coming back home, walking through familiar Lambton Quay and catching a bus to Karori. Weird how your life can change in just four months. (I know I know, I sound like a cliche but I'm having a moment here so shush.)

Awesome trip, awesome people and awesome places. And thank you Jana! I have no idea how you tolerated me during this trip. You too are awesome.

Peace!

PS. Which do you guys prefer: English or Finnish? I have no opinion on the matter. Just don't get too upset with my typos. English is a funny language. 

Bay of islands

3 viikkoa sitten oli aika lähteä pitkästä aikaa reppureissaamaan! Suuntana oli pohjoissaaren pohjoinen, eli suurkaupunki Auckland, paratiisisaaret Bay of islands, Uuden-Seelannin kuuluisimman majakan koti Cape Reinga sekä kuvankaunis Coromandel, josta kerron enemmän seuraavassa postauksessa!

Hauskinta reissuun lähdössä oli se, etten osannut ollenkaan odottaa mitä tuleva tuo tullessaan. Pääosin sen takia, että reissutoverini Janan olin tavannut tasan 3 kertaa ennen lähtöpäivää, eikä ollut mitään varmuutta siitä tulisimmeko edes toimeen. 12h bussimatka Aucklandiin antoi kuitenkin ihan tarpeeksi aikaa tutustumiseen, ja onneksi mun ja Janan ajatusmaailmat osoittautui todella samanlaisiksi eikä aikaakaan kun juoruttiin jo yhdessä kuin oltaisiin tunnettu toisemme jo ikuisuus.

Mun onni oli taas matkassa, ja vettä satoi tietenkin koko sen ajan kun oltiin Bay of islandsilla, aka "Bay of islands, siellähän on aina aurinkoista ja lämmintä!" Hommaa ei helpottanut ollenkaan se, että siihen asti sateisessa Wellingtonissa oli yhtäkkiä tapahtunut täyskäännös ja lämpöä oli jotain 25 astetta. Tuntui oudolta kun wellykaverit lähetteli meille biitsikuvia meidän tallustellessa vesisateessa katselemassa kauri-puita.

Harmaudesta huolimatta tukikohtamme Paihia oli hurmaava pikku turistikaupunki, jossa viihtyy jokainen. Nähtyä tuli myös historiallinen saarikaupunki Russell, Uuden-Seelannin 'paras' fish&chips puoti sekä maailman surkeimmat ruokakaupat. Sateessa ei ihmeemmin tullut mitään puuhailtua, mutta esimerkiksi ulkoporeammeessa lilluminen on yllättävän chilliä myös rankkasateessa. Koko alueen aktiivisin baarikin sattui sijaitsemaan 20m päässä hostellihuoneestamme, joten muutama bissekin tuli nautittua aikaisista bussiherätyksistä huolimatta.

90 mile beach (todellisuudessa 90km) oli aika hauska kokea: En ookkaan ennen ajanut beachillä tuhatta ja sataa bussin kyydissä! Oli myös ihan hullua kokeilla sandboardingia, jonka ajattelin olevan lähes sama asia kuin pulkkamäki... Paitsi että sieltä dyynin päältä tullaan alas pää edellä, eikä käsillä saa jarrutella tai voi ranteet murtua. Mikäs siinä, juuri pieni pelkotilahan se teki tästä huvista vielä vähän jännittävämpää! Hiekkaa löytyi hiuksista ja korvista vielä muutamaa päivää myöhemminkin.

Tasmaninmeren ja Tyynenmeren kohtaamispaikka Cape Reinga oli vähän pettymys. Tyypillinen turistimesta, jossa vaelletaan vartti kuuluisalle majakalle, otetaan muutama selfie ja palataan sitten äkkiä viimasta takaisin busseihin. Olihan se kiva nähdä, mutta kauniimman sään aikaan olisi varmasti viihtynyt vähän pidempäänkin.

Mulle reissun kohokohta oli ehdottomasti delfiinibongailu! Delffareiden löydyttyä paatti jätti meidät noin tunniksi autiolle saarelle, keskelle ei mitään. Onni oli matkassa ja pilviverho repesi hetkeksi, paljastaen Uuden-Seelannin ankaran auringon. Ja harmaudesta johtuen aurinkorasvaa ei tietenkään ollut matkassa, joten suomalaisen pärstä paloi pinkiksi noin 10 minuutissa. Lisäksi sain vihdoin kokea ne kuuluisat paikalliset hiekkasääsket, jotka iski mun nilkkoihin kun istuskelimme nurtsilla nauttimassa auringosta. En tuntenut näitä riesoja ollenkaan ennen kuin menin kahlaamaan veteen, missä nilkoista alkoi vain yhtäkkiä valua verivanoja. Nilkkoja myös poltteli aika pirusti, joten tämä turisti juoksi äläkkää pitäen äkkiä pois vedestä, luullen joutuneeni joidenkin näkymättömien meduusojen kohteeksi. Jälkeenpäin hieman kokeneempi opas osasi selittää paukamien todellisen syyn ja seuraavat yöt tulikin kärsittyä puremia rapsutellen.

Reissatessa tietty aina sattuu ja tapahtuu, mutta tämä teksti on muutenkin niin myöhässä aikataulusta että olkoon nyt kuvapainotteinen. Tulevaisuudessa onkin sitten aika kertoa Coromandelista, mutta en liikaa innostuisi, siinä kun saattaa taas mennä tovi.

Christmas in New Zealand

Hyvää myöhäistä joulua kaikille lukijoilleni! Pyydän anteeksi tätä postauksien epäsäännöllisyyttä, viimeiset kaksi viikkoa ollut täynnä ties mitä. (Tekosyitä tekosyitä....)

Viikko ennen joulua meni reissatessa (kuvia tulossa lähiaikoina!)  joten tänä vuonna joulua ei ehtinyt edes odottamaan kun olikin jo aika juhlia.

Mutta jos nyt totta puhutaan, niin tuntuu siltä ettei joulua tullut vietettyä ollenkaan... Joulu ilman talvea, omaa perhettä ja joulukinkkua ei vain yksinkertaisesti ole mulle aito joulu! Ja varsinkaan sillon, kun aattona istut kavereiden kanssa auringonpaahteessa juomassa bisseä, mitä Suomessa tulee yleensä tehtyä enemminkin jussina. Tai aika harvoina juhannuksenakaan, silloin kun yleensä tuntuu aina satavan vettä.

Kerrankin säät olivat sieltä paremmasta päästä ja kuten mainittu, aurinko paistoi niin että valkoinen suomalainen sai lähestulkoon uida aurinkorasvassa. Kauppojen näyteikkunoissa kuitenkin oli teemana lumiset maisemat ja joulumainoksissa lauleskeltiin valkeista jouluista... Ihmeteltiinkin kavereiden kanssa sitä, miksi täälläpäin maailmaa joulu yhdistetään edelleenkin lumeen ja talveen? Luulisi, että monien kesällä vietettyjen joulujen jälkeen syntyisi täkäläiseen jouluun sopivia perinteitä, kuten esimerkiksi shortseihin pukeutuvia joulupukkeja tai hiekkarannoilla tallustelevia poroja.

Itse olin hyvin yllättynyt, kuinka vähän kärsin koti-ikävästä joulupyhien aikaan. Odotin vähän kauhulla kaipaavani hirveästi kotiin, onhan joulu Suomessa useimmiten juuri perhejuhla, Ehkäpä ikävä jäi kuitenkin uupumaan juuri sen takia, etten oikein koe edes viettäneeni joulua. Tai sitten aatonaaton skypesessio mutsin, faijan ja broidin kanssa vain yksinkertaisesti lievitti yleistä ikävää... Tai sitten se Suomesta lähetetty Fazerin suklaalevy, jota sain jouluna mutustella.

Tämänvuotinen jouluni ei siis ollutkaan ihan tyypillinen joulu, mutta sain kuitenkin nauttia ihanien ihmisten seurasta, joten ei valittamista. Aattona raahasin itseni Juditin kämpille, missä meitä oli suomalainen, hollantilainen ja kaksin kappalein espanjalaisia valmiina viettämään joulua. Manuel kokkasi meille aivan mahtavan perinteisen espanjalaisen päivällisen, jota valmisteltiin oikeastaan koko päivä. Koska meistä oli keittiössä enemmän haittaa kuin hyötyä, mut ja Judit lähetettiin viinakaupoille hakemaan punkkua ja valkkaria joulupöytään. Reissu osoittautuikin aika kuntoiluksi kun paahtavan auringon alla sai kammeta portaita ylös, Wellingtonissa kadut kun viettävät välillä ihan ronskisti ylöspäin.

Manuel, Pim & Judit

Taivaallisen aterian ja viinilasillisten jälkeen lauleskeltiin Queeniä ja Red Hot Chili Peppersiä yhtenä kuorona perinteisempien jouluhymnien sijaan. Onneksi jätin juomisen lopulta vähän vähemmälle, osalla porukasta olikin sitten itse joulupäivänä aikamoinen kankkunen.

Joulupäivästä eteenpäin ystäväiseni Ross tulikin asustelemaan tänne 'mun' kämpille, kun oma host-perheeni on edelleen reissussa Euroopassa. Muutama päivä onkin kulunut tehden ei-yhtikäs-mitään, mutta huomenna olisi aika taas aktivoitua ja lähteä käymään sunnuntaitorilla. Nähtäväksi jää, mitä uusivuosi tuo tullessaan!

PS: Se, joka jaksaa laskea kuinka monta kertaa tässä tekstissä mainittiin sana joulu,, saa paljon paketteja ensi vuonna!

What wonders can be found in my phone's gallery

Kameraa on vähän kökkö kantaa aina kainalossa joten ymmärrettävästi kännykän kätköihin kertyy paljon kuvia matkan varrelta. Viimesen kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä joten antaa photojen puhua puolestaan!

Mahtava mutsini lähetti Suomesta piparkakkuja koristeltavaksi. Tästäkin askareesta huolimatta joulufiilis vähän uupuu, ei tunnu nimittäin joulu lähestyvän kun lämpömittarin lukemat vain kasvaa.

Tämä viikko oli Isabellallekin kiireinen neidin synttäreiden sun muiden menojen ansiosta! Ensi viikolla Simon&Isa suuntaavatkin jouluksi Eurooppaan, tulee olemaan outoa elellä hiljaisessa huushollissa.

Voin muuten ylpeänä kertoa että olen täällä onnistunut pääsemään eroon kauheasta hämähäkkipelostani. Siinä vaiheessa kun noihin kavereihin törmää lähes päivittäin, vaikka kokoa onkin hieman enemmän kuin suomalaisilla serkuillaan, kuka tahansa alkaa pitää noita enemminkin kämppiksinä kuin arkkivihollisina.

Wellingtonin keskustaa. Tää kaupunki tulee olemaan täydellinen kunhan vaan ne todelliset kesäsäät vihdoin alkais!

                       

Domino's on paras koska 5$ (=3€) pizzat! Hauskaa hommassa vaan on se, että vaikka taidan olla jo yksi vakkariasiakkaista niin jopa sanasta sanaan tavutettuna mun nimi menee aina mönkään. Ja vielä englanninkielisessä maassa?
Snapchatti musta ja ihanasta Svenjasta viime viikonlopulta, joidenkin ihmisten kanssa vaan nappaa alusta asti. Starbucks on täälläkin melko hintava, mutta mitä ei ilmaisen wifin eteen tekisi!

Perjantaina oli Rossin & kämppisten tuparit ja Suomi oli hyvin edustettuna kolmen suomineidon voimin! Parhaiden iltojen jäljiltä kuvat saattavat olla vähän utuisia, mutta eiköhän se kerro vain fiiliksen tasosta.

Tänä aamuna päätin laiskan sunnuntain kunniaksi lähteä samoilemaan lähinaapurustoon ja lopulta päädyin jonkun naapurin takapihalta lähtevää polkua pitkin keskelle kukkuloita. Ja tämä paikka on siis alle 15 minuutin kävelymatkan päässä kotoa, mutta mulla meni se noin 80 päivää hoksata kyseinen mesta. Kaksi tuntia jaksoin tuolla haahuilla koska noh, katsokaa nyt noita maisemia. Uusi Seelanti on kyllä välillä ihan tajuton. (Ei kuitenkaan auta unohtaa, että Wellington on myös ajoittain pirun tuulinen... koskaan en oo ollut noin kovassa tuulessa että tunsin omien silmäluomienkin lepattavan tuulessa.......:D)

 

Ainahan täältä olisi miljoonia tarinoita kerrottavana, mutta jos nyt pidetään kuitenkin postauksien pituus alle romaanin. Pääpointtina kuitenkin, että elämä täällä rullaa oikein mallikkaasti pienistä kolhuista huolimatta ja vielä ei ole koti-ikävä... Jää nähtäväksi muuttuuko tämä joulun koittaessa!

PS. Tiedän että toi hämähäkkiteksti lentelee tuolla miten sattuu, mutta tunnin uuvuttavan taistelun jälkeen sanon fuck this shit ja annan sen elää omaa elämäänsä. Hyvää yötä.

Putting a stop to all the whining

Toivottavasti en kuulosta liian masentavalta, mutta viimeset muutama viikkoa ei oo ollu ihan ruusuilla tanssimista.

Jonkin aikaa sitten älysin, ettei tää au pairin homma ole ihan se mun juttu. Mulla on vapaa-aikaa ihan tajuttomasti ja tuun ihan mökkihöperöks kun vietän suurimman ajan täällä talossa. Yhtälö on hyvin yksinkertainen: Koska mulla on tosi vähän töitä, ansaitsen myös tosi vähän rahaa. Ja mä oon sen verran tarkka varojeni käytössä, että iskee kamala ahdistus kun kaikki säästöt menee päivittäiseen kahvitteluun kaupungilla.

Niinpä olen siis päättänyt hankkia kakkosduunin ansaitakseni rahaa ja saadakseni jotain tekemistä. Kaikki jotka on koskaan joutunut hakemaan töitä tietää kuinka pepusta se on. Ja varsinkin kun sun pitää löytää duuni joka sopii aikataulullisesti yhteen sun au pair –vastuiden kanssa.

Oon saanut positiivista viestiä muutamasta baarista, mutta tuskin noita hommia kauaa jaksan tehä. Päivät hoidat lasta ja pidät huolta talosta ja öisin sitten palvelet juoppoja meluisassa yökerhossa aamuun saakka? Kaikki siis rukoilemaan mun puolesta että löytäisin oikeesti jotain kivaa duunia!

Nyt kuitenkin itse asiaan eli kerron hienosti 20 kohdassa mun tän päivän kulun. Eli Tessan torstai-valitus ja ehkä jopa jonkinnäköinen valaistuminenkin:

1. Heräät yöllä tajuttoman kovaan tuuleen. Uni karkaa ja katsot Modern familyä ja The Officea aamunkoittoon.

2. Nouset ylös ja masennut koska sää näyttää kamalalta.

3. Autat Isabellaa aamutoimissa ja heität tämän kouluun autolla joka toimii silloin kun sitä huvittaa.

4. Palaat kotiin ja menet sängyn pohjalle harmittelemaan, että bestiksesi Judit on vierailemassa Espanjassa näkemässä perhettään. Ei ole ketään kenen kanssa juoruta!

5. Kampeat itsesi lopulta suihkuun ja heität jopa vähän pakkelia naamaan koska työnetsintä jatkuu! Kainaloon pinkka CV:itä ja dösällä kaupunkiin!

6. Näät Simonin tämän työpaikalla että saat hieman toimistotarvikkeita. (Hyshys emme tietenkään varastaneet Uuden Seelannin valtiolta kahtakymmentä klemmaria mun CV:itä varten!)

7. Poikkeat sittenkin ensin lounaalle koska kaamea nälkä. Kukaan ei voi etsiä töitä nälkäisenä.

8. Kysyt vieressä lounastavalta mieheltä ”Onko mun hampaankoloissa jotain ruokaa?” samalla kun irvistelet mielipuolisesti. Kukaan ei voi etsiä töitä ruoantähteiden roikkuessa leegoista.

9. Kävelet jokaiseen kunnollisen näköiseen vaatekauppaan/kahvilaan/ravintolaan/baariin ojentamaan CV:n. Ihmiset on aina mukavia vaikka torjuvatkin työnhakuyrityksesi ystävällisesti.

10. Laitat välissä viestiä muutamille au paireille näiden viikonloppupläneistä. Sovit pari tapaamista viikonlopuksi, hyvästi erakkoelämä!

11. Angstaat taas sitä kun Judit on Espanjassa ja toinen bestis (Lontoolainen Ross) sai jo itselleen töitä eikä voi enää vaan laiskotella kanssasi päiväsaikaan.

12. Angstaat myös sitä että Ross muuttaa keskustaan ja itse asut dösämatkan päässä.

13. Eksyt hämärän turkkilaisen ravintolan keittiöön keskustelemaan paikan johtajan kanssa. Tällä saattaa olla sinulle töitä, mutta alkaen vasta ensi vuoden puolella. Jatkat matkaa seuraavaan raflaan.

14. Viimeinen baari mihin piipahdat tarjoaa sinulle työkokeilua lauantai-illalle, sillä nämä tarvitsevat kiireesti osa-aikaista. Viis siitä ettei sinulla ole tippaakaan kokemusta baaritiskillä työskentelystä, lupaat siltikin ilmestyä paikalle!

15. Ostat itsellesi melkein hankitun työpaikan kunniaksi pillimehun kotimatkalle.

16. Kotona tyhjennät tiskikoneen ja tarkastat sähköpostin kymmenen minuutin välein josko tulisi kutsuja työhaastatteluihin. Ainoa saapuva viesti on hylkäys. Et oisikaan halunnut työskennellä niille.

17. Suunnittelet kirjoittavasi blogipostauksen, viimeisestä kun on aikaa. Jätät aikeet kuitenkin ajatuksen tasolle ja teet sen sijaan kaikkea muuta.

18. Isabella saapuu kotiin vaarilta ja leikit tämän kanssa hetken ennen nukkumaanmenoa.

19. Laitat viestiä Rossille koska luulet tulevasi taas kipeäksi. Angstaat kun tämä vastaa ”No sähän oot aina kipeä”.

20. Kirjoitat vihdoin sen blogipostauksen ja ymmärrät, että vaikka päiväsi kuulostaa sanoiksi laitettuna pelkältä valitukselta, olet silti loppujen lopuksi iloinen siitä, että saat asua maailman toisella puolella ja kohta jopa ehkä ansaita rahaakin.

Ja että olet täällä saanut rakkaita kavereita joille ylipäänsä voi angstata.
Ja että kotona odottaa myös rakkaita kavereita, jotka odottaa sua vaikka oisit reissussa vähän pidemmänkin aikaa.
Ja päätät että nyt on aika ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lopettaa kaikki turha marmatus ja valitus ja buuhuu-aupairina-on-niin-rankkaa ja ymmärtää että hetkonen, sulla on asiat aika paljon paremmin kun suurimmalla osalla maailman ihmisistä.
Ja ymmärrät että sulla on paljon mistä olla kiitollinen.
Ja ymmärrät että kuulostat nyt vähän kliseeltä.
Ja ymmärrät ettet oikeestaan ees välitä.

+ Ja ymmärrät olla kiitollinen siitä, että olet täällä etkä Suomen nollakeleissä

Amen?

What I've been up to

Laiskuus iskenyt hampaansa tähänkin blogiin. 

Viime viikot ollut aikamoista vuoristorataa tämän au pairin elämässä. On ollut nielutulehduksia ja ilotulituksia, viikonloppureissuja ja Halloween. Vaikka voimat sairastumisen jälkeen alkaakin jo palautua niin tällä kertaa kuitenkin kaikki oleellinen kerrottaneen kuvina!

(Pakko kuitenkin rehvastella, että on niistä House -maratooneista ollut oikeesti hyötyäkin: Lääkärin luona käydessä tuli jopa ymmärrettyä jotain siitä lääketieteellisestä jargonista, joka mulla yleensä suomeksikin menee täysin yli ymmärryksen!)

Matkalla Taupoon tuli nähtyä se ihka oikea Mt Doom!

Kissat on aina ihania. Toisin kuin noi mustat joutsenet, joita oli kiva kattoa tasan niin pitkään kunnes toinen niistä päätti hyökätä mun kimppuun... Kengätkin jäi jälkeen kun piti ottaa pienoinen äkkilähtö.

Lake Taupon rauhaa ennen edellämainittua lintujen vallankumousta.

Huka Falls

Kärttyisenä & kuumehouruisena tilasin extempore Aucklandista itselleni lohturuokaa. 10+ firmalle, kamat tuli nopeesti ja ehjinä. (Ja kyllä, lähes kaikki noista mässyistä on jo syöty.

Toisessa kuvassa halloweenin meikki aka minä aamuisin.

Alunperin brittiläinen perinne Guy Fawkes night, jonka kunniaksi täällä pidettiin hieno valoshow.

Jos mulla ois kanoja niin ne näyttäis just tältä.

Aina hymyissä suin kohti au pairin askareita!