Botanic garden

Flunssa painaa edelleen ja päässä humisee. Koululaisten kevätloman takia joudun kuitenkin hoitamaan Isaa paljon, puolikuntoisuudesta huolimatta. Lomapäivä 1: Kotona ehdittiin nyhjätä noin kaksi tuntia ennen kuin tekemisen puute iski, joten päätettiin lähteä spontaanille piknikille Wellyn kasvitieteelliseen puutarhaan!

Kun viimekertainen postaus sattui olemaan täysin kuvaton niin tällä kertaa saatte ihailla kukkasia oikein olan takaa!

PS. Aamupiirretyt keskeytyi semi vikkelästi kun takapihalle lennähti kaka! Kyseessä siis Uudelle Seelannille ominainen papukaijaa muistuttava lintu. Kuvasato jäi vain aika heikoksi... raukkaparka lennähti vauhdilla karkuun kun Isabella tarjosi sille leipää vähän turhan innokkaasti. 

Epämääräinen möykky aidalla siis ihkaoikea kaka!

Random Observations

Tarkoitus oli tänään suunnata koko päiväksi kaupungille pyörimään kaupoissa, mutta tietenkin toisin kävi kun aamulla herätessä ääni pihisi ja pää meinasi räjähtää. Pohdiskelinkin ääneen muutama päivä sitten kuinka omituista on, etten ole vielä sairastunut mihinkään flunssaan... olisi pitänyt jättää sanomatta.

Sängynpohjalla pyöriessä mulla on kuitenkin erinomaisesti aikaa ladella postaus kaikista kummallisuuksista ja erilaisuuksista, joihin olen täällä törmännyt.

PALJASJALKAISUUS Keskustassa törmää koko ajan ihan tavallisiin, paljasjalkaisiin ihmisiin. Sillonkin kun lämpöä on vaan  14 astetta.

VAATETUS YLEENSÄKIN Täällä näkee sikana ihmisiä kulkemassa shortseissa ja kevyissä paidoissa kun itellä on kolme kerrosta päällä. Varsinkin maori-jäbät tuntuu kulkevan shortsit jalassa säällä kuin säällä.

KOULUSYSTEEMI Siis haloo, kaikki lapset aloittaa koulun täällä omia 5v synttäreitä seuraavana päivänä... tästä johtuen lapset on aivan eri tasosia opeissaan ja monet jäävät jälkeen kaikessa.

RYPSIÖLJY Mistään kaupasta en oo onnistunut löytämään rypsiöljyä (rapeseed oil). Semi awkward oli kysellä kaupan työntekijöiltä mistä löytyy kyseistä tuotetta. Kaikkia vaan nauratti ja kysyivät ”Do you mean grapeseed oil?” Ja mä jankkaan että ”NO, RAPESEED!”

MAITO Sama laktoosittoman maidon kanssa. Törkeen kallista ja vähän valmistajia, nää juo vaan soijamaitoa jos ei normia, yhyi.

TUNNELIT Autojen ajaessa tunneleissa porukka alkaa joskus soittamaan torvia, ilman mitään suurempaa syytä.

RUOKAILU Tässä perheessä ei päivällisen yhteydessä juoda mitään?

KAUPAN KASSA Kassatyöntekijät hoitavat työnsä kaikessa rauhassa jutellen asiakkailleen, eikä kukaan jonossa ala huokailemaan tai vilkuilemaan kelloaan teatraalisesti. Suomi, ota oppia!

KOKOLATTIAMATOT kaikissa asuintaloissa. Kuvottavaa, ties mitä niissä asustelee

EINEKSET Kauppojen tavara on oikeastikin tuoretta kamaa, vain muutamia valmisruokia löytyy ja nekin pakastealtaista.

LIIKENNE Ihmiset ajaa kuin hullut ja parkkeeraa ihan minne huvittaa.

EKSOOTTISET ELÄIMET Ulkona kuulee omituisia lintujen viserryksiä koko ajan, mutta silti en yhtäkään natiivia tipusta ole onnistunut bongaamaan. Pelkäävät kai suomalaista.

MAORIN KIELI kirjoitettuna muistuttaa tosi usein suomea, esimerkkinä sanat koru, puru.

LAPSET ON OIKEASTI LAPSIA En ole nähnyt täällä vielä yhdelläkään alle 10-vuotiaalla älypuhelinta kädessä. En edes vanhaa Nokian kapulaa! Täällä osataan vielä oikeasti kirmata ulkona leikkimässä.

BUSSIKUSKIT on kohteliaimpia ikinä ja odottavat aina jos näkevät jonkun kauempaa kiirehtivän kyytiin. Kaikki myös kiittävät kuskia poistuessaan. Yleisesti bussiliikenne sujuu täällä älyttömän hyvin ja maksusysteemikin on järkevä.

DUDESONS JA MOOTTORIURHEILU Yllätyin kuinka moni on mulle kommentoinut ”Wau tuut Suomesta, tunnetko Duudsonit?” Samalla tavalla muutama äijä mennyt ihan sekaisin kun kerron olevani samalta paikkakunnalta kuin Kimi Räikkönen. Kuvittelevat kai hänen asuneen mun naapurina tai jotain...

JOUKOSTA EROTTUMINEN Ei tarvitse heilutella Suomen lippua kaduilla kulkiessa, dösäreilläkin saatetaan kysyä mistä päin Eurooppaa tulen vaikken olisi suutani avannutkaan. Muutenkin eurooppalaisia (varsinkin naisia!) pidetään täällä suuressa arvossa, ei ollenkaan pöllömpi juttu...

Pitkä postaus on pitkä. Tämäntyyppisiä juttuja on varmasti odotettavissa lisää... Listaaminen on laiskan kirjoittajan unelma.

Today was a good day

Koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen, härregud! Tai itse kokemus jäi melko köyhäksi, heräsin keskellä yötä tärinään mutta unenpöppörössä kelasin vain hytiseväni kylmästä... Ja tyynen onnellisesti jatkoin unia. Vasta aamupalalla palaset loksahtivat kohdalleen kun ensimmäisenä kysyttiin tunsinko viimeöistä maanjäristystä vai nukuinko sen ohi. Nooh...

Tämä episodi on vain yksi niistä uusista jutuista mitä koen täällä päivittäin, eikä mun aika tai kärsivällisyys millään riitä kaiken jakamiseen. Joka ikinen tunti viikostani on buukattu täyteen ihmisiä tavatessa ja asioita hoitaessa. Välillä tuntuu siltä kuin vapaa-aikakin olisi työtä, kuljenhan joka paikkaan kalenteri kädessä.

Maoriksi dubatut piirretyt. Niistä on laiskat maanantait tehty,

Koko viikonloppu tuli oikeastaan vietettyä juhlien. Wellingtonissa on runsas määrä opiskelijoita ja päädyinkin lauantaina viettämään iltaa paikallisen kaveriporukan kanssa, jotka heti kutsuivat minut keikalleen täksi perjantaiksi. Tekemisen puute tuskin tulee iskemään ainakaan vähään aikaan.

Maanantai olikin unelmien täyttymys kun sain vain lahnata kämpillä koko päivän ja vielä hyvällä omatunnolla, ulkona kun riehui jäätävä myräkkä. Tänään taas tuli luotua au pair –suhteita, kun tapasin kaksi ruotsalaista joiden kanssa meillä synkkasi välittömästi. Pystyin huokaisemaan myös helpotuksesta kun molemmat tytöistä puhuivat mielellään enkkua, sen sijaan että olisivat kuunnelleet omaa groteskia svenskaani. Toinen tytöistä sattui vielä omaamaan ilahduttavan Skåne-aksentin, joten enkun kautta mäkin sentään ymmärsin jotain keskusteluista.

Käytiin ihan mahtavassa kahvilassa Cuba Streetillä, joka on ylivoimaisesti lempipaikkani koko Wellingtonissa. Kadulta löytyy hämäriä kauppoja, hullunnäköisiä kahviloita ja törkeästi sympaattisia katusoittajia joten fiilis on aina katossa päivänajasta huolimatta.

Maailman paras pirtelö. Ikinä. Ja sitä oli varmaankin litra

Kaupungilta palaillessani aurinko paistoi ja vastaan tuli vanha mies koiransa kanssa. Mies lauloi älyttömän ihanasti matalalla äänellään, ihan vaan omaksi huvikseen ja huikkasi mulle ohikulkiessaan että nauti sinäkin kauniista päivästä. Noina hetkinä koen aina niin vahvasti, että ehkäpä mun ihan oikeastikin kuuluu olla täällä. Today was a good day.

PS Yksi edellisistä au paireista lihoi tässä perheessä ollessaan 15 kiloa, jaiks... Jos en ole hankkinut salikorttia ensi viikkoon mennessä niin voitte alkaa jo lähettämään XXL-koon vaatteita!

People here are awesome

5 päivää oon täällä Wellingtonissa pyörinyt. Kuulostaa vähältä mutta tuntuu siltä kuin oisin ollut täällä jo viikkoja. Hostini kanssa tullaan aivan erinomaisesti toimeen ja läppä lentää sinne sun tänne.

Hoitolapseni on kuitenkin hiiiieman hankalampi tapaus kuin mitä kuvittelin... Vaikka monet aikaisemmista perheen au paireista hienovaraisesti vihjailivat kyseisen tytön vahvasta luonteesta, niin silti tämä homma on kyllä välillä ihan tajuttoman rankkaa. Täällä 7-vuotiaat eivät todellakaan ole samalla kehitystasolla kuin suomalaiset ikätoverinsa. Itkukohtauksia ilmenee pienimmistäkin asioista ja Isabella heittäytyy usein käsittämättömän lapselliseksi. Esimerkiksi syödessämme musta tuntuu siltä, että suomalaiset 3-vuotiaat omaavat paremman ruokailuetiketin kuin tämä neitokainen... Käytöstavoista hänellä ei muutenkaan ole mitään tietoa, mikä ajaa mut aivan mielipuoleksi. Tietenkin olin tietoinen siitä ettei lastenhoito aina ole sitä suurinta herkkua, mutta tämän muksun kanssa on vaikea käydä edes tavallista keskustelua ilman että hän vetää herneet nenään jostakin. Toivotaan että tämä olisi vain ohimenevä vaihe ja jatkuva kiukuttelu ja komentelu ovat vain alkuaikojen rajojen koettelua.

Elämä lastenhoidon ulkopuolella on kuitenkin sujunut fantastisesti. Autolla ajaminen sujuu ongelmitta, uusia ihmisiä tapaa päivittäin ja aurinko on jopa näyttäytynyt muutamana päivänä. Tänään tapasin kaksi saksalaista au pairia ja huomenna näen myöskin tänne juuri muuttaneen ranskalaisen, johon tutustuin Instagramissa!  Menemme checkaamaan yhden Wellingtonin tunnetuimmista mestoista, kansallismuseo Te Papan.

Rahankäyttö ei täällä vielä ole muodostunut ongelmaksi, sillä vaikka vietän paljon aikaa kaupoilla ja kahviloissa, esimerkiksi vaatteiden hinnat ovat aivan naurettavat Suomeen verrattuna. Toissapäivänä onnistuin ostamaan itselleni neuleen ja housut 20 eurolla?! Eikä nyt ole kyseessä mikään Primark-laatu vaan ihan kunnon tavara. Vaikken välttämättä olekaan mikään maailman innokkain shoppaaja, kaupat täällä ovat sellaisia mistä Euroopassa ei luultavasti olla kuultukaan, joten niitä myös minä jaksan kierrellä hetken aikaa into piukeana.

Näkymät kotoa

Parasta tähän mennessä ovat kuitenkin ylivoimaisesti olleet ihmiset. Eri kansallisuudet tulevat täällä mainiosti toimeen ilman minkäännäköisiä jännitteitä ja kaikki vain ovat käsittämättömän chillejä. Vein Isabellan tänään puistoon leikkimään muiden muksujen kanssa ja päädyin juttelemaan todella syvällisiä paikallisen rouvan kanssa, joka oli puistossa lapsenlapsensa seurana. Heidän lähtiessään hän ojensi mulle ihan muina miehinä lappusen jossa oli hänen numeronsa ja tokaisi ”Hei olit tosi mukavaa juttuseuraa, piipahtakaa kahville joku päivä!”

Samaisessa puistossa hetkeä myöhemmin olin aivan kuulevinani kuin joku olisi puhunut eestiä, mutta fiksuna ajattelin sen olevan vain todella omituinen aksentti. Viisi minuuttia myöhemmin 5-vuotias tyttö tulee rupattelemaan niitä näitä ja tämän 2-vuotias pikkusisko lyllertää perässä. Heti kun lasten äiti näyttäytyy, niin sulavasti tokaisen hänelle ”Sun on pakko olla virolainen!” Ja näin onnistuin löytämään, maailman toisella puolella, Tallinkilla työskennelleen virolaisen joka osoittautui lapsineen sairaan mukaviksi. Lähtiessäni käteen lätkäistiin taas numero ja lupaus mahdollisista ekstrahommista lastenhoidon parissa.

Varokaa vanhuksia! Nauroin ihan älyttömästi tälle kyltille

Täällä kaikki sosiaalisuuteen liittyvät hommat vaan rullaavat niin mutkattomasti ja kaikki elävät vaivattomasti ’Nyt mennään eikä meinata!’ –asenteella. Paljon olen tietenkin törmännyt myös hämmentäviin ja joskus jopa hieman negatiivisiin eroavaisuuksiin Uuden Seelannin ja Suomen välillä, mutta niistä lisää joskus tulevaisuudessa!

Days 1 and 2

Kaksi päivää on tullut vietettyä tässä perheessä ja en oikeesti keksi mitään syitä valitukseen. Hostini kanssa tuun tosi hyvin toimeen samankaltaisten huumorintajujemme ansiosta ja oon jo nyt onnistunut rakastumaan tähän kaupunkiin.

Pakko kyllä myöntää että täällä taloissa on aivan järkyttävän kylmä, ulkona on itseasiassa lähestulkoon lämpimämpi vaikka täällä vietetäänkin vasta alkukevättä!

Jo ensimmäisen päivän aikana tuli tavattua varmaankin puolet host-perheen suvusta, heistä lähes kaikki nimittäin asuvat tässä muutaman kilometrin sisällä. Vaikka jetlag painoi aika pahasti niin kummasti mieli piristyi kun jokainen tapaamistani mummoista ja enoista kohteli mua kuin oisin ollut perheessä jo vuosikausia. Malliesimerkki kiwien kuuluisasta vieraanvaraisuudesta.

Sateenkaaren päästä löytyy... parkkipaikka?

Tänään oli vähän vauhdikkaampaa kun heitettiin Isabella uimatreeneihin ja sieltä kiidettiin suoraan keskustaan ostamaan lahjoja ja muuta sälää 7-vuotta täyttävälle serkkutytölle, jonka synttäreitä huomenna vietetään. Mut vietiin heti hostieni lempiravintolaan, ja vaikka olinkin hieman epäileväinen malesialaista ruokaa kohtaan niin ennakkoluulot osoittautuivat jälleen kerran vääriksi sillä ruoka oli uskomatonta. Onneksi ehdittiin myös kävästä vetämässä sightseeing-pyörähdys, joka ehkä hieman venähti kun kaikesta piti saada kuva tyypilliseen tapaani, oops. Toisena hetkenä vettä tuli kaatamalla ja toisena aurinko porotti, ja niin se tulee kuulemma tulevaisuudessakin olevan.

Iltakin meni suht mukavasti kahdestaan Isan kanssa kun Simon lähti katsomaan rugby-peliä josta mä en osaa tosiaan kertoa yhtään mitään. Ei meinannut tytölle ruoka maistua ja nukkumaankaan ei oltais haluttu mennä mutta rautaisilla hermoilla pärjää onneksi aika pitkälle. Saa nähdä montako kertaa huomenna saa kuulla ”But I don’t want to!” 

Lots of flying

(HUOM Mulla ei ollut aikaisemmin nettiä käytössä, siksi tämä postaus tulee hieman viiveellä!)

Vihdoin VIHDOIN voin alkaa jo huokaista helpotuksesta. Istuskelen tällä hetkellä Aucklandin lentokentällä ja muutaman tunnin kuluttua pitäisi olla jo Wellingtonissa host-perheen huomassa. Ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle matkanneena fiilis on tällä hetkellä pirun väsynyt ja uupunut, mutta nyt alkaa jo helpottaa. En oo koskaan aiemmin älynnykkään kuinka helppoa EU-alueella matkustaminen on verrattuna muuhun maailmaan...

Aika Helsinki-Vantaalla meni pääosin kyynelten kuivaamiseen. Vihdoin kun hieman onnistuin rauhoittumaan niin piilari plumpsahti luomen alle ja sain aloittaa kyynelten pyyhkimisen aivan alusta mukavan piilaripoistorumban jälkeen.

Eikä paljoa paremmin jatkunut, sillä Helsinki-Shangai lento oli omalta osaltani ihan pebasta vaikka sainkin ihan omakseni neljän penkin rivistön missä mun kokoinen mahtui oikein hyvin chillailemaan. Hedari, kamala ruoka ja kuivista kuivin ilma saivat olon todella buenoksi, joten about tunnin torkuttuani saavuin Shanghaihin melko huonoissa fiilareissa. Asiaa ei muuten yhtään auttanut maahantulotarkastus Kiinassa. Tunnin jonossa seisoskellessani pohdin aika moneen kertaan kuinka SATOJEN MILJOONIEN IHMISTEN MAASSA maahantulotiskeistä vain kaksi on auki. Lopulta pääsin asioimaan mutta kappas, olin vahingossa kirjoittanut passini numerosta yhden numeron väärin. Täysin hyväksymätöntä. Ainoa vaihtoehto oli tietysti jonon perälle tekemään uusi lappu ja toistamaan koko shaiba alusta.

Olin ainoo länkkäri koko terminaalissa...

Good morning Auckland!

Kaiken tähän mennessä matkallani kokeneen jälkeen odotin hieman kauhulla toiseksi viimeistä 11h lentoa, mutta onnekseni olin siinä vaiheessa jo niin zombie että nukuin suurimman osan lennosta ja saavuin tänne Aucklandiin jopa jossain määrin ihmistä muistuttavana. Nyt enää vikaan koneeseen ja kohta tämä kaikki on ohi!

Last time partying in Finland

Lähtö lähestyy pelottavan nopeasti joten oli korkea aika viettää kunnolla läksiäisiä! Mistään megabileistä ei kuitenkaan ollut kyse vaan mukavasti 8 hengen voimin pelailtiin kännijengaa ja muuten vaan chillailtiin. Niin paljon kun täällä saatiinkin yön aikana syötyä, on meidän keittiössä edelleen ihan käsittämättömästi mässyä... Loput kun saan tuhottua taitaakin olla kuntokuurin aika.

Kuulostaa varmasti tyypilliseltä kliseiseltä vuodatukselta mutta on niin ihana voida lähteä maailmalle hyvin mielin kun tietää että kaverit tulevat olemaan lentokentällä vastassa vaikka palaisin Suomeen vasta viiskymppisenä. Ei nää heebot mua ja mun säätämisiä tule unohtamaan vaikkei vähään aikaan nähtäisikään. (:

  

Ja hei tässä postauksessa on jopa kuvia! Pahoittelut kuitenkin niiden vaihtelevasta laadusta, kuten olettaa saattaa niin yön pikkutunneilla räpsäistyt kuvat harvemmin ovat niitä onnistuneimpia... Lupaan yrittää raahata järkkäriä mukana useammin tällaisia pikselimössöjä välttääksemme.

Lähtöön on enää kaksi kokonaista päivää ja pakkaamisesta on hoidettu pyöreät nolla prosenttia. Oh dear. Osa kavereista on vähän ihmetellytkin mun laiskuutta asiassa mutta kyllä mä kamat kasaan saan. Viimeistään muutama tunti ennen lentoa? Anygays jos jollain on korvan takana hyviä pakkausvinkkejä vähän pidemmille reissuille niin niitä otetaan avosylin vastaan!

Sara, Emma & Karoliina! Muutama kyynel vierähti Karoliinaa hyvästellessä sillä häntä en enää ennen lähtöä näe. Tuntui aika vapauttavalta hetki nyyhkyttää sillä tähän mennessä oon ollut täysin tunnevammainen koko lähdön suhteen

Tytöt ja Vilma verigreippi. Never again

Tuliaisia hostperheelle! Vielä kunnon pussi true ruisleipää niin kaikki on kasassa

Kiitokset siis teille kaikille jotka jaksatte (jostain mystisestä syystä...) mun hullua seuraani vuosi toisensa jälkeen! Hugs and kisses to Alissa, Areta, Emma, Sara, Karoliina, Nea & Iida. (and also to Elina, hengessä mukana vaikkakin sijaintina Madrid!)