lauantai 27. joulukuuta 2014

Christmas in New Zealand

Hyvää myöhäistä joulua kaikille lukijoilleni! Pyydän anteeksi tätä postauksien epäsäännöllisyyttä, viimeiset kaksi viikkoa ollut täynnä ties mitä. (Tekosyitä tekosyitä....)

Viikko ennen joulua meni reissatessa (kuvia tulossa lähiaikoina!)  joten tänä vuonna joulua ei ehtinyt edes odottamaan kun olikin jo aika juhlia.

Mutta jos nyt totta puhutaan, niin tuntuu siltä ettei joulua tullut vietettyä ollenkaan... Joulu ilman talvea, omaa perhettä ja joulukinkkua ei vain yksinkertaisesti ole mulle aito joulu! Ja varsinkaan sillon, kun aattona istut kavereiden kanssa auringonpaahteessa juomassa bisseä, mitä Suomessa tulee yleensä tehtyä enemminkin jussina. Tai aika harvoina juhannuksenakaan, silloin kun yleensä tuntuu aina satavan vettä.

Kerrankin säät olivat sieltä paremmasta päästä ja kuten mainittu, aurinko paistoi niin että valkoinen suomalainen sai lähestulkoon uida aurinkorasvassa. Kauppojen näyteikkunoissa kuitenkin oli teemana lumiset maisemat ja joulumainoksissa lauleskeltiin valkeista jouluista... Ihmeteltiinkin kavereiden kanssa sitä, miksi täälläpäin maailmaa joulu yhdistetään edelleenkin lumeen ja talveen? Luulisi, että monien kesällä vietettyjen joulujen jälkeen syntyisi täkäläiseen jouluun sopivia perinteitä, kuten esimerkiksi shortseihin pukeutuvia joulupukkeja tai hiekkarannoilla tallustelevia poroja.

Itse olin hyvin yllättynyt, kuinka vähän kärsin koti-ikävästä joulupyhien aikaan. Odotin vähän kauhulla kaipaavani hirveästi kotiin, onhan joulu Suomessa useimmiten juuri perhejuhla, Ehkäpä ikävä jäi kuitenkin uupumaan juuri sen takia, etten oikein koe edes viettäneeni joulua. Tai sitten aatonaaton skypesessio mutsin, faijan ja broidin kanssa vain yksinkertaisesti lievitti yleistä ikävää... Tai sitten se Suomesta lähetetty Fazerin suklaalevy, jota sain jouluna mutustella.

Tämänvuotinen jouluni ei siis ollutkaan ihan tyypillinen joulu, mutta sain kuitenkin nauttia ihanien ihmisten seurasta, joten ei valittamista. Aattona raahasin itseni Juditin kämpille, missä meitä oli suomalainen, hollantilainen ja kaksin kappalein espanjalaisia valmiina viettämään joulua. Manuel kokkasi meille aivan mahtavan perinteisen espanjalaisen päivällisen, jota valmisteltiin oikeastaan koko päivä. Koska meistä oli keittiössä enemmän haittaa kuin hyötyä, mut ja Judit lähetettiin viinakaupoille hakemaan punkkua ja valkkaria joulupöytään. Reissu osoittautuikin aika kuntoiluksi kun paahtavan auringon alla sai kammeta portaita ylös, Wellingtonissa kadut kun viettävät välillä ihan ronskisti ylöspäin.

Manuel, Pim & Judit


Taivaallisen aterian ja viinilasillisten jälkeen lauleskeltiin Queeniä ja Red Hot Chili Peppersiä yhtenä kuorona perinteisempien jouluhymnien sijaan. Onneksi jätin juomisen lopulta vähän vähemmälle, osalla porukasta olikin sitten itse joulupäivänä aikamoinen kankkunen.

Joulupäivästä eteenpäin ystäväiseni Ross tulikin asustelemaan tänne 'mun' kämpille, kun oma host-perheeni on edelleen reissussa Euroopassa. Muutama päivä onkin kulunut tehden ei-yhtikäs-mitään, mutta huomenna olisi aika taas aktivoitua ja lähteä käymään sunnuntaitorilla. Nähtäväksi jää, mitä uusivuosi tuo tullessaan!


PS: Se, joka jaksaa laskea kuinka monta kertaa tässä tekstissä mainittiin sana joulu,, saa paljon paketteja ensi vuonna!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

What wonders can be found in my phone's gallery

Kameraa on vähän kökkö kantaa aina kainalossa joten ymmärrettävästi kännykän kätköihin kertyy paljon kuvia matkan varrelta. Viimesen kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä joten antaa photojen puhua puolestaan!
























Mahtava mutsini lähetti Suomesta piparkakkuja koristeltavaksi. Tästäkin askareesta huolimatta joulufiilis vähän uupuu, ei tunnu nimittäin joulu lähestyvän kun lämpömittarin lukemat vain kasvaa.
Tämä viikko oli Isabellallekin kiireinen neidin synttäreiden sun muiden menojen ansiosta! Ensi viikolla Simon&Isa suuntaavatkin jouluksi Eurooppaan, tulee olemaan outoa elellä hiljaisessa huushollissa.

















Voin muuten ylpeänä kertoa että olen täällä onnistunut pääsemään eroon kauheasta hämähäkkipelostani. Siinä vaiheessa kun noihin kavereihin törmää lähes päivittäin, vaikka kokoa onkin hieman enemmän kuin suomalaisilla serkuillaan, kuka tahansa alkaa pitää noita enemminkin kämppiksinä kuin arkkivihollisina.



Wellingtonin keskustaa. Tää kaupunki tulee olemaan täydellinen kunhan vaan ne todelliset kesäsäät vihdoin alkais!



                       

Domino's on paras koska 5$ (=3€) pizzat! Hauskaa hommassa vaan on se, että vaikka taidan olla jo yksi vakkariasiakkaista niin jopa sanasta sanaan tavutettuna mun nimi menee aina mönkään. Ja vielä englanninkielisessä maassa?
Snapchatti musta ja ihanasta Svenjasta viime viikonlopulta, joidenkin ihmisten kanssa vaan nappaa alusta asti. Starbucks on täälläkin melko hintava, mutta mitä ei ilmaisen wifin eteen tekisi!




Perjantaina oli Rossin & kämppisten tuparit ja Suomi oli hyvin edustettuna kolmen suomineidon voimin! Parhaiden iltojen jäljiltä kuvat saattavat olla vähän utuisia, mutta eiköhän se kerro vain fiiliksen tasosta.



Tänä aamuna päätin laiskan sunnuntain kunniaksi lähteä samoilemaan lähinaapurustoon ja lopulta päädyin jonkun naapurin takapihalta lähtevää polkua pitkin keskelle kukkuloita. Ja tämä paikka on siis alle 15 minuutin kävelymatkan päässä kotoa, mutta mulla meni se noin 80 päivää hoksata kyseinen mesta. Kaksi tuntia jaksoin tuolla haahuilla koska noh, katsokaa nyt noita maisemia. Uusi Seelanti on kyllä välillä ihan tajuton. (Ei kuitenkaan auta unohtaa, että Wellington on myös ajoittain pirun tuulinen... koskaan en oo ollut noin kovassa tuulessa että tunsin omien silmäluomienkin lepattavan tuulessa.......:D)



 
Ainahan täältä olisi miljoonia tarinoita kerrottavana, mutta jos nyt pidetään kuitenkin postauksien pituus alle romaanin. Pääpointtina kuitenkin, että elämä täällä rullaa oikein mallikkaasti pienistä kolhuista huolimatta ja vielä ei ole koti-ikävä... Jää nähtäväksi muuttuuko tämä joulun koittaessa!

PS. Tiedän että toi hämähäkkiteksti lentelee tuolla miten sattuu, mutta tunnin uuvuttavan taistelun jälkeen sanon fuck this shit ja annan sen elää omaa elämäänsä. Hyvää yötä.




torstai 20. marraskuuta 2014

Putting a stop to all the whining

Toivottavasti en kuulosta liian masentavalta, mutta viimeset muutama viikkoa ei oo ollu ihan ruusuilla tanssimista.

Jonkin aikaa sitten älysin, ettei tää au pairin homma ole ihan se mun juttu. Mulla on vapaa-aikaa ihan tajuttomasti ja tuun ihan mökkihöperöks kun vietän suurimman ajan täällä talossa. Yhtälö on hyvin yksinkertainen: Koska mulla on tosi vähän töitä, ansaitsen myös tosi vähän rahaa. Ja mä oon sen verran tarkka varojeni käytössä, että iskee kamala ahdistus kun kaikki säästöt menee päivittäiseen kahvitteluun kaupungilla.

Niinpä olen siis päättänyt hankkia kakkosduunin ansaitakseni rahaa ja saadakseni jotain tekemistä. Kaikki jotka on koskaan joutunut hakemaan töitä tietää kuinka pepusta se on. Ja varsinkin kun sun pitää löytää duuni joka sopii aikataulullisesti yhteen sun au pair –vastuiden kanssa.

Oon saanut positiivista viestiä muutamasta baarista, mutta tuskin noita hommia kauaa jaksan tehä. Päivät hoidat lasta ja pidät huolta talosta ja öisin sitten palvelet juoppoja meluisassa yökerhossa aamuun saakka? Kaikki siis rukoilemaan mun puolesta että löytäisin oikeesti jotain kivaa duunia!


Nyt kuitenkin itse asiaan eli kerron hienosti 20 kohdassa mun tän päivän kulun. Eli Tessan torstai-valitus ja ehkä jopa jonkinnäköinen valaistuminenkin:

1. Heräät yöllä tajuttoman kovaan tuuleen. Uni karkaa ja katsot Modern familyä ja The Officea aamunkoittoon.

2. Nouset ylös ja masennut koska sää näyttää kamalalta.

3. Autat Isabellaa aamutoimissa ja heität tämän kouluun autolla joka toimii silloin kun sitä huvittaa.

4. Palaat kotiin ja menet sängyn pohjalle harmittelemaan, että bestiksesi Judit on vierailemassa Espanjassa näkemässä perhettään. Ei ole ketään kenen kanssa juoruta!

5. Kampeat itsesi lopulta suihkuun ja heität jopa vähän pakkelia naamaan koska työnetsintä jatkuu! Kainaloon pinkka CV:itä ja dösällä kaupunkiin!

6. Näät Simonin tämän työpaikalla että saat hieman toimistotarvikkeita. (Hyshys emme tietenkään varastaneet Uuden Seelannin valtiolta kahtakymmentä klemmaria mun CV:itä varten!)

7. Poikkeat sittenkin ensin lounaalle koska kaamea nälkä. Kukaan ei voi etsiä töitä nälkäisenä.

8. Kysyt vieressä lounastavalta mieheltä ”Onko mun hampaankoloissa jotain ruokaa?” samalla kun irvistelet mielipuolisesti. Kukaan ei voi etsiä töitä ruoantähteiden roikkuessa leegoista.

9. Kävelet jokaiseen kunnollisen näköiseen vaatekauppaan/kahvilaan/ravintolaan/baariin ojentamaan CV:n. Ihmiset on aina mukavia vaikka torjuvatkin työnhakuyrityksesi ystävällisesti.

10. Laitat välissä viestiä muutamille au paireille näiden viikonloppupläneistä. Sovit pari tapaamista viikonlopuksi, hyvästi erakkoelämä!

11. Angstaat taas sitä kun Judit on Espanjassa ja toinen bestis (Lontoolainen Ross) sai jo itselleen töitä eikä voi enää vaan laiskotella kanssasi päiväsaikaan.

12. Angstaat myös sitä että Ross muuttaa keskustaan ja itse asut dösämatkan päässä.

13. Eksyt hämärän turkkilaisen ravintolan keittiöön keskustelemaan paikan johtajan kanssa. Tällä saattaa olla sinulle töitä, mutta alkaen vasta ensi vuoden puolella. Jatkat matkaa seuraavaan raflaan.

14. Viimeinen baari mihin piipahdat tarjoaa sinulle työkokeilua lauantai-illalle, sillä nämä tarvitsevat kiireesti osa-aikaista. Viis siitä ettei sinulla ole tippaakaan kokemusta baaritiskillä työskentelystä, lupaat siltikin ilmestyä paikalle!

15. Ostat itsellesi melkein hankitun työpaikan kunniaksi pillimehun kotimatkalle.

16. Kotona tyhjennät tiskikoneen ja tarkastat sähköpostin kymmenen minuutin välein josko tulisi kutsuja työhaastatteluihin. Ainoa saapuva viesti on hylkäys. Et oisikaan halunnut työskennellä niille.

17. Suunnittelet kirjoittavasi blogipostauksen, viimeisestä kun on aikaa. Jätät aikeet kuitenkin ajatuksen tasolle ja teet sen sijaan kaikkea muuta.

18. Isabella saapuu kotiin vaarilta ja leikit tämän kanssa hetken ennen nukkumaanmenoa.

19. Laitat viestiä Rossille koska luulet tulevasi taas kipeäksi. Angstaat kun tämä vastaa ”No sähän oot aina kipeä”.

20. Kirjoitat vihdoin sen blogipostauksen ja ymmärrät, että vaikka päiväsi kuulostaa sanoiksi laitettuna pelkältä valitukselta, olet silti loppujen lopuksi iloinen siitä, että saat asua maailman toisella puolella ja kohta jopa ehkä ansaita rahaakin.

Ja että olet täällä saanut rakkaita kavereita joille ylipäänsä voi angstata.
Ja että kotona odottaa myös rakkaita kavereita, jotka odottaa sua vaikka oisit reissussa vähän pidemmänkin aikaa.
Ja päätät että nyt on aika ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lopettaa kaikki turha marmatus ja valitus ja buuhuu-aupairina-on-niin-rankkaa ja ymmärtää että hetkonen, sulla on asiat aika paljon paremmin kun suurimmalla osalla maailman ihmisistä.
Ja ymmärrät että sulla on paljon mistä olla kiitollinen.
Ja ymmärrät että kuulostat nyt vähän kliseeltä.
Ja ymmärrät ettet oikeestaan ees välit
ä.

+ Ja ymmärrät olla kiitollinen siitä, että olet täällä etkä Suomen nollakeleissä



Amen?

maanantai 10. marraskuuta 2014

What I've been up to

Laiskuus iskenyt hampaansa tähänkin blogiin. 

Viime viikot ollut aikamoista vuoristorataa tämän au pairin elämässä. On ollut nielutulehduksia ja ilotulituksia, viikonloppureissuja ja Halloween. Vaikka voimat sairastumisen jälkeen alkaakin jo palautua niin tällä kertaa kuitenkin kaikki oleellinen kerrottaneen kuvina!

(Pakko kuitenkin rehvastella, että on niistä House -maratooneista ollut oikeesti hyötyäkin: Lääkärin luona käydessä tuli jopa ymmärrettyä jotain siitä lääketieteellisestä jargonista, joka mulla yleensä suomeksikin menee täysin yli ymmärryksen!)


Matkalla Taupoon tuli nähtyä se ihka oikea Mt Doom!


Kissat on aina ihania. Toisin kuin noi mustat joutsenet, joita oli kiva kattoa tasan niin pitkään kunnes toinen niistä päätti hyökätä mun kimppuun... Kengätkin jäi jälkeen kun piti ottaa pienoinen äkkilähtö.


Lake Taupon rauhaa ennen edellämainittua lintujen vallankumousta.



Huka Falls


Kärttyisenä & kuumehouruisena tilasin extempore Aucklandista itselleni lohturuokaa. 10+ firmalle, kamat tuli nopeesti ja ehjinä. (Ja kyllä, lähes kaikki noista mässyistä on jo syöty.

Toisessa kuvassa halloweenin meikki aka minä aamuisin.


Alunperin brittiläinen perinne Guy Fawkes night, jonka kunniaksi täällä pidettiin hieno valoshow.



Jos mulla ois kanoja niin ne näyttäis just tältä.



Aina hymyissä suin kohti au pairin askareita!



torstai 30. lokakuuta 2014

Hobbiton & Rotorua

Vihdoin ja viimein juttua meijän roadtripistä! Reissu kesti oikeastaan vaan viikonlopun mutta kerrottavaa olisi tietenkin ihan sikana siitä huolimatta. Annetaan kuitenkin tällä kertaa pääosin kuvien (joita tuli otettua ihan pirusti) puhua puolestaan. 

There was kind of a war going on with these 'sleeping-photos' but this is the only one that can be put on public display....


Fabienne & Kati


The Germans and the one hobbit.....



Kaikki alkoi oikeastaan perjantaina 17.10, kun ajettiin noin tunnin matka Wellingtonista Paraparaumuun, jossa saksalainen au pair piti sleepoverin! Paikalla meitä taisi olla lähemmäs kymmenen tyttöä ja meininki oli todella bueno. Yöunet jäi aika olemattomiksi mutta autossa oli hyvä torkkua, Hobbitoniin kun ajaa päälle 6h. Reissuun mun lisäksi lähti kuskimme Fabienne sekä matkalaiset Sophia, Kati ja Lucas, joten viiden hengen autossa oli aika tukalat fiilikset... Ainakin semipitkillä saksalaisilla, mulla nyt on aina jalkatilaa.

Ja se ei muuten ole vain klisee että Uudessa Seelannissa on lampaita kaikkialla, koska niitä oikeasti löytyy lähes jokaiselta kukkulalta maanteillä ajaessa. Mä ja Kati huudeltiin vaan "Aaaaaw!" koko matka, sillä tähän aikaan vuodesta kaikilla pelloilla oli piiikkupikku karitsoja suoraan kun jostain Lambi-mainoksesta.




Fabienne & a few excited photographers in the background





Vähän oltiin pettyneitä kun taivas oli synkkä ja vettä tuli koko viikonlopun ajan... Toisaalta ei se aurinko aina Frodolle & Bilbollekaan paistanut.

Hobbittonia en osaa kuvailla muuten kuin että järisyttävän ihana paikka. Jos on nähnyt edes yhden elokuvista, suosittelen tosiaan käymään. Oppaan puheetkin meni multa ihan ohi kun keskityin vaan kattelemaan ympärilleni hämmästyksen vallassa. Aika pienihän paikka loppujen lopuksi oli, onhan kyse elokuvasetistä, mutta kahden tunnin kierros oli ehdottomasti hintansa väärti.






Don't really know what's happening here...





Hieman kun oltiin toivuttu LOTR-kuumeesta niin ajettiin yöpaikkaamme Rotoruaan, joka on tosiaan kuuluisa geotermisestä maaperästään. Käytännössä tämä tarkoitti tulikuumia höyryäviä lammikoita, jotka haisivat mädäntyneille kananmunille. Kiva paikka kävästä, mutta tuskin sinne muuttaisin.





Rotoruassa on myös mahdollisuus harrastaa vaikka minkälaista extreme-urheilua ja maori-kulttuuria, mutta ei jaksettu into piukeana juosta ulkona kun vettä tuli saavista kaatamalla ja pimeäkin ehti jo laskeutua. Hyvää ruokaa maha täyteen ja bilistä hostellilla, mukavasti se ilta meni niinkin.






Pakko meidän oli kuitenkin jotain nähtävyyksiä checkata. Respasta suositeltiin luonnonmukaista kuumaa lähdettä, joten paluumatkalla poikettiin päätieltä keskelle ei mitään. Matkanteko lähteelle oli aika tuskaa, mutta perille löydettyämme lilluttiin lämpimässä vedessä, lemusta huolimatta, tovi jos toinenkin. Mettän keskeltä ei tietenkään löytynyt suihkuja joten mukava haju leijui autossa koko kotimatkan ajan.

Vaikkei säät hellineetkään niin reissulle arvosanaksi täysi kymppi!