Hobbiton & Rotorua

Vihdoin ja viimein juttua meijän roadtripistä! Reissu kesti oikeastaan vaan viikonlopun mutta kerrottavaa olisi tietenkin ihan sikana siitä huolimatta. Annetaan kuitenkin tällä kertaa pääosin kuvien (joita tuli otettua ihan pirusti) puhua puolestaan. 

There was kind of a war going on with these 'sleeping-photos' but this is the only one that can be put on public display....

Fabienne & Kati

The Germans and the one hobbit.....

Kaikki alkoi oikeastaan perjantaina 17.10, kun ajettiin noin tunnin matka Wellingtonista Paraparaumuun, jossa saksalainen au pair piti sleepoverin! Paikalla meitä taisi olla lähemmäs kymmenen tyttöä ja meininki oli todella bueno. Yöunet jäi aika olemattomiksi mutta autossa oli hyvä torkkua, Hobbitoniin kun ajaa päälle 6h. Reissuun mun lisäksi lähti kuskimme Fabienne sekä matkalaiset Sophia, Kati ja Lucas, joten viiden hengen autossa oli aika tukalat fiilikset... Ainakin semipitkillä saksalaisilla, mulla nyt on aina jalkatilaa.

Ja se ei muuten ole vain klisee että Uudessa Seelannissa on lampaita kaikkialla, koska niitä oikeasti löytyy lähes jokaiselta kukkulalta maanteillä ajaessa. Mä ja Kati huudeltiin vaan "Aaaaaw!" koko matka, sillä tähän aikaan vuodesta kaikilla pelloilla oli piiikkupikku karitsoja suoraan kun jostain Lambi-mainoksesta.

Fabienne & a few excited photographers in the background

Vähän oltiin pettyneitä kun taivas oli synkkä ja vettä tuli koko viikonlopun ajan... Toisaalta ei se aurinko aina Frodolle & Bilbollekaan paistanut.

Hobbittonia en osaa kuvailla muuten kuin että järisyttävän ihana paikka. Jos on nähnyt edes yhden elokuvista, suosittelen tosiaan käymään. Oppaan puheetkin meni multa ihan ohi kun keskityin vaan kattelemaan ympärilleni hämmästyksen vallassa. Aika pienihän paikka loppujen lopuksi oli, onhan kyse elokuvasetistä, mutta kahden tunnin kierros oli ehdottomasti hintansa väärti.

Don't really know what's happening here...

Hieman kun oltiin toivuttu LOTR-kuumeesta niin ajettiin yöpaikkaamme Rotoruaan, joka on tosiaan kuuluisa geotermisestä maaperästään. Käytännössä tämä tarkoitti tulikuumia höyryäviä lammikoita, jotka haisivat mädäntyneille kananmunille. Kiva paikka kävästä, mutta tuskin sinne muuttaisin.

Rotoruassa on myös mahdollisuus harrastaa vaikka minkälaista extreme-urheilua ja maori-kulttuuria, mutta ei jaksettu into piukeana juosta ulkona kun vettä tuli saavista kaatamalla ja pimeäkin ehti jo laskeutua. Hyvää ruokaa maha täyteen ja bilistä hostellilla, mukavasti se ilta meni niinkin.

Pakko meidän oli kuitenkin jotain nähtävyyksiä checkata. Respasta suositeltiin luonnonmukaista kuumaa lähdettä, joten paluumatkalla poikettiin päätieltä keskelle ei mitään. Matkanteko lähteelle oli aika tuskaa, mutta perille löydettyämme lilluttiin lämpimässä vedessä, lemusta huolimatta, tovi jos toinenkin. Mettän keskeltä ei tietenkään löytynyt suihkuja joten mukava haju leijui autossa koko kotimatkan ajan.

Vaikkei säät hellineetkään niin reissulle arvosanaksi täysi kymppi!

How it really is to be an au pair

Hirveesti tekisi mieli postata viime viikonlopun roadtripistä, mutta koska saan kaverin kameran kuvat vasta ensi viikolla saatte odottaa vielä hetken! Tietysti omakin kamera on täpötäynnä kuvia, mutta kerrankin olisi mahdollisuus postata kuvia joissa myös itse saatan olla kohteena. Kärsivällisyyttä!

Skypetettyäni mutsin kanssa eräänä kauniina päivänä hän huomautti, että multa tulee aika paljon negatiivista palautetta itse au pairina olosta. Aloin kelamaan, että pakko au pairina olossa on jotain hyvääkin olla, ja koska kyseessä on au pair –blogi, kai siihen itse aupparina olemiselle pitää yksi postaus omistaa.

Mun blogini perusteella saa helposti kuvan siitä, että vietän aikani baanalla bilettäen ja jillaillen ja kaikki on joka minuutti aivan ihanaa. Au pairina olo on kuitenkin työtä joten musta on aika ymmärrettävää, etten pidä työn parissa koettuja hetkiä niin hohdokkaina, että ne aina täällä jakaisin.

Au pairina olemisessa kaikkein kamalinta on varmaankin se, kuinka joutuu asumaan ja elämään työpaikallaan. Vaikka nauttisitkin vapaa-ajasta, (ja kuten mun tapauksessa, host perheesi on mahtava!) kotona kyhjöttäminen tuntuu todella kahlitsevalta. Vapaa-aika tavallaan menettää merkityksensä kun tyttö, jota joudut työksesi kaitsemaan päivittäin, vaatii sulta silloinkin huomiota. Simon on maailman ymmärtäväisin host ikinä ja antaa mulle aina tilaa, kun huomaa että mun suomalaiset (en ole vihainen tai väsynyt mutta haluan vain olla hetken yksin) luonteenpiirteeni ovat pinnalla. Silti tuntuu joskus pahalta, kun itse kököttää sängyn pohjalla koneen ääressä kun hostit selvästi viettäisi mielellään aikaa munkin kanssa.

Mt Kaukau, Wellingtonin korkein kohta. Mukava pohjetreeni tulee vedettyä kun tonne kapuaa.

Myöskään rahallisesti homma ei ole kovinkaan palkitsevaa: Oman palkkani kulutan helposti saman viikon aikana ihan perustarpeiden täyttöön. Mun unelma oisi lähteä matkustelemaan tän keissin jälkeen, mutta jos rahaa ei löydy niin siinähän sitten matkustan... Maitojunalla takaisin Suomeen.

Omat perheenjäseneni siellä Suomessa komppaavat varmasti mielellään myös väitettä, etten mä ole koskaan ollut mikään kodinhengetär. Täällä siihenkin rooliin on kuitenkin joutunut astumaan, kun varsinkin tässä perheessä siivoaminen on vähän niin ja näin. Imuroimista oon aina verrannut yhtä kivaksi hommaksi kuin hammaslääkärillä käynti, mutta kuka helvetti voi asua kokolattiamattoisessa talossa imuroimatta edes viikottain? Tottakai mulle maksetaan kodin ylläpidosta ja satunnaisesta kokkailusta, mutta kun molemmat asiat ovat mulle luonnostaan melko ikäviä niin fiilis ei aina ole korkeimmillaan. Ottaen huomioon vielä sen, että useimmiten olen tässä huushollissa ainoa, joka mitään tekee talon siisteyden ylläpitämiseksi. Paljon olen oppinut arvostamaan omaa mutsia, joka meillä on pääosin aina kaiken hoitanut meidän muiden nenän eteen. Puss och kram Mamma <3

Ja sitten itse ykköshomma eli lastenhoito. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa jo romaanin, niin vähän aikaa kuin täällä olen ollutkin. Kaikki lasten parissa työskennelleet tietävät kuinka rankasta hommasta on kysymys. Vastuu lapsista on aina sinulla. Lasten mielialat, varsinkin oman hoitolapseni, myös tunnetusti ailahtelevat pelottavan vikkelään ja aina ei hermot kestä. Ennen tänne tuloani kuvittelin olevani todella luonnollinen lasten kanssa plus olen aina pitänyt lasten kanssa puuhastelusta. Ero suomalaisten ja kiwilasten välillä on kuitenkin järkyttävän suuri, enkä itse ainakaan tullut yhtään ajatelleeksi sitä ennen lähtöäni. Monet aupparit täällä ovat kanssa sitä mieltä, että Uudessa Seelannissa lapset saavat vipeltää vapaana ja kasvatus on toooodella löysää. Täällä lasten ei tarvitse ottaa mitään vastuuta itsestään ja vanhemmatkin kidit ovat 100% riippuvaisia aikuisista. 

Epäonnistunut panorama, älkää tuomitko.

Suurin pointtini kaikille au pairiksi halajaville onkin siis muistutus siitä, että maailmaan mahtuu paljon erilaisia kulttuureja, ja ihan sama kuinka lyhyen matkan päähän Suomesta päädyt, lapset tulevat olemaan kulttuurinsa jäseniä ja siksi erilaisia kuin mihin olet tottunut. Itse kuvittelin rakastavani lapsia ennen tänne tuloa, mutta nyt olen valaistunut sen verran että tuskin haluan ainakaan ammattia niiden parissa. Vieraiden lasten hoito varsinkin alussa on tosi rankkaa, eikä se aina täysin helpotu ajankaan myötä. Väsymyksen painaessa parkuvien lasten käsittely tai nenäkkyys voi ajaa vahvimmankin sielun hulluksi.

Älkää kuitenkaan säikähtäkö mun kertomuksia, en mä täällä missään kiirastulessa vietä kaikkia työhetkiäni. Au pairina oloon liittyy niin paljon myös hyviäkin puolia. Yksi parhaista asioista on varmasti uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen. Ja hei ihan oikeasti, mä saan asua täällä ilmaiseksi toisten ihmisten nurkissa ja syödä niitten jääkaapin tyhjäksi?  Kulut ovat minimaaliset, kun ajattelee että asuu vieraassa maassa ilman suurempia tuloja.

Ja oi se onnistumisen tunne kun hostkid tekee oikein sen yhden asian, josta hälle marmatat joka ikinen päivä. Itselläni meinasi silmä kostua, kun ensimmäisen kerran Isabella siivosi omat jälkensä keittiössä, niin hieno hetki se mulle oli. Ja osaahan lapset aina joskus olla todella aitoja ja sulosia. Ei aina, mutta joskus. Au pairina voi myös ihan oikeasti kokea itsensä tärkeäksi, kuten mä. Yksinhuoltaja kiireisen ja stressaavan työnsä ohella ei aina ehdi tarkistaa lapsensa läksyjä tai luututa keittiön lattiaa. Pelkästään se, että vien Isabellan aamuisin kouluun auttaa silminnähtävästi tätä perhettä. Ja ainoalle lapselle on ihanaa, kun on melkein isosisko... Vaikka tämä olisikin aika komenteleva. Yhtenä iltana Simon oli laittamassa Isaa nukkumaan kun Isa kysyi ”Voisko sittenkin Tessa laittaa mut sänkyyn?” Sillä hetkellä ymmärsin, kuinka tärkeä tässä perheessä oikeasti olenkaan, ja se oli yksi kohokohtiani au pairin urallani tähän mennessä.

Tietenkin riippuu pääosin host perheestä, kuinka mukavaksi oman työnsä kokee. Tässä esitetyt näkemykset eivät ole mitään absoluuttisia totuuksia, onhan jokainen au pair oma uniikki yksilönsä. Tarkoitus ei ole pelotella au pairiudesta haaveilevia vaan antaa vain neuvoja, joita on kokemuksen myötä kertynyt. Vieraaseen maahan muutto tuo aina mukanaan yllätyksiä, viis siitä kuinka hyvin kuvittelet varautuneesi. Omassa kaveripiirissäni ei ole montaakaan, jotka olisivat suorittaneet aikansa au pairina loppuun asti alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta keskeyttämistä ei saa verrata epäonnistumiseen. Au pairin homma ei missään nimessä ole helppo, eikä se myöskään todellakaan sovellu kaikille. Tunnen vain muutaman, jotka oikeasti nauttivat au pairin työstä täällä. Aikeenani on olla täällä sovittu aika loppuun, mutta näyttää todella epätodennäköiseltä, että hakisin toistamiseen au pairiksi.

Onkin itsestäänselvää että au pair –jakson aikana tulee oppimaan valtavasti elämästä ja pääsee oikeasti aikuistumaan. Varsinkin jos au pairiksi lähtee ennen kuin on koskaan asunut omillaan, oppii ymmärtämään kuinka paljon oikeasti vaaditaan talouden pyörittämiseen. Tämä duuni on välillä itkua ja parkua, mutta kyllä siitä saa myös paljon irti jos oikeasti yrittää, ja harva jälkeenpäin  katuu sitä että lähti au pairiksi... Loppui leikki sitten hyviin tai huonoihin kuvioihin. Itse en tätä uudestaan tekisi, mutta en myöskään haluaisi olla kokematta tätä.

PS Tuntui kuin olisi esseetä kirjottanut, sen verran pituutta tälle tekstille tuli. Raikuvat aploodit Sinulle, joka tämän jaksoit loppuun asti lukea!

PPS Kirjoitin tän loppuun keskellä yötä, joten syvimmät pahoitteluni jos kaikki pilkut eivät ole oikeilla paikoillaan. Antakaa anteeksi Vaskiksen äikänmaikat!

One month spent in NZ

Kuukausi vietetty Wellingtonissa ja fiilikset on edelleen huipussaan. Vaikka au pairin homma ei aina innosta, niin en usko että on olemassa ketään joka ei tuntisi oloaan onnelliseksi tässä kaupungissa. Säät ovat vihdoin hellineet, ja oon uskaltanut poistua kotoa shortsit jalassa jo kahdesti! Tänään syötiin ekaa kertaa takapihalla grillisafkaa ja tuli sellainen kesäfiilis että.

Viikko sujahti tapansa mukaan hullun nopeasti ja viikonloppuna tuli oltua siellä sun täällä. Perjantaina vietettiin ruotsalaisen Saran 20v synttäreitä kaupungilla ja tuli käytyä baareissa, joiden teemoina mm. 80-luku ja villi länsi.

Lauantaina lähdettiin Isan & Simonin kanssa ex tempore ajamaan 10min matka Makaraan. Kyseessä paikka, joka oli niin landea ettei siellä ollut edes kenttää. Lampaita, hevosia ja farmeja kaikkialla.

Määränpään karu ja kaunis ranta oli kuitenkin kännykättä olemisen arvoinen. Kapuaminen ylös kukkuloille oli aivan tuskaa edellispäivän 1,5h kävelylenkin jälkeen, mutta sekin haittapuoli unohtui kun sai into piukeana ottaa kuvia huipulla. Peter Jacksonkin kuulemma kuvannut jonkun uransa alkuaikojen leffoista samaisella kukkulalla!

Kukkulan kuningas!

Mun osaltani random viikonloppuohjelma vain jatkui, kun kaveri ilmestyi autollaan pihatielle ja ilmoitti että sä tulet nyt käymään meillä. Kyseessä siis n. 40min Wellystä pohjoiseen sijaitseva Pukerua Bay, pikkuriikkinen yhteisö meren ja vuorten välissä. Tunnelma oli kuin trooppisen matkakohteen mainoksesta, istuttiin rannalla auringonlaskuun saakka nauttien bissestä ja hyvästä seurasta, meressä lilluvia meduusoja katsellen. Illan viiletessä ei tarvinnut kuin kävellä tien yli ja oltiin jo kaverin mestoilla laittamassa grillibileet pystyyn.

Käväistiin myös 21-vuotta täyttävän naapurin syntymäpäivillä. Mulle tuli täysin yllätyksenä, kuinka isot pippalot tosiaan oli kyseessä. Täällä kun nuori täyttää 21 niin menoa voisi verrata esim jenkkien sweet sixteen –hypetykseen! Vieraat pitivät puheita, puitteet aivan tiptop ja väkeä todella paljon. Törmäsin myös perinteeseen, jota pidin aivan mahtavana: Synttärisankarille ojennetaan avain (ns. avain aikuisuuteen!) joka on yleensä jonkun metrin kokoinen, vaneerista leikattu pala. Siihen kaverit ja sukulaiset voivat sitten kirjoittaa terveisensä synttärisankarille. Hauskinta koko hommassa on, että täällä ikävuodessa 21 ei ole mitään erikoista. Perinne vain on jäänyt elämään entisajoilta.

Pukerua Bay Beach

Sound of Music starring... Isabella!

Father & daughter

Rukoilkaa hyviä säitä tänne myös ensi viikolle, sillä silloin on kyseessä kauan odotettu road trip Hobbitoniin! Ei huolta, kuvia tulee otettua luultavasti ihan liikaa.

Lazy sunday

Suomessa tuli aina odotettua innolla viikonloppua, mutta täällä en edes ehdi sitä kaivata kun arki onkin jo sujahtanut ohi. Vapaa-aikana tapaan kavereita pääosin kahvin/lounaan lomassa joten saatan olla aikamoinen ryhävalas kun palaan takaisin Suomeen.... Alussa kirosin sydämeni pohjasta kukkulan päällä asumista, mutta nyt jälkeenpäin olen oikeastaan salaa iloinen siitä kuinka aina kaupungilla syöpöttelyn jälkeen on kotia päästäkseen pakko kavuta tuo painajaisten polku.

Viikkoon on mahtunut kaikenlaista... tunsin itseni jälleen opiskelijaksi istuessani Victoria Universityllä tapaamassa kaveriani Jackiä, jonka kanssa vietettiin ikuisuus puhuen Game of Thronesista! Leffassa on tullut käytyä kahdesti, oli hieman draamaa hostperheestä potkitun frendin kanssa, paikalliset kaverit yritti saada mut ymmärtämään rugbya ja perjantai-iltana heiluttiin kaupungilla suomalais-ruotsalais-tanskalais-ranskalaisella possella. Ei paha viikko, vaikka rahaa paloikin hitunen liikaa...

Täällä yökerho/baarisysteemi on muuten aivan mahtava. Minkäänlaisia sisäänpääsymaksuja tai narikoita ei ole olemassakaan, ja koska kaikki parhaat pleissit sijaitsevat saman kadun varrella, voi illan aikana käväistä vaikka 10 eri paikassa tanssimassa köyhtymättä senttiäkään. Alkoholi täällä tosin maksaa maltaita, mutta valveutunut kuluttajahan alottelee aina kaverin mestoilla muutenkin!

Jonkinsortin fudistapahtuma!

Tämä päivä kuitenkin oli ihanan laiska. Wellyssä on joka sunnuntai monia markkinoita ja sunnuntaisin porukkaa on keskustassa liikkeellä ihan piposti. Monet perheet lähtevät aamupalalle kahviloihin ja pelkän aamukahvin ostamiseen menikin noin puolisen tuntia, kun kaikissa kahviloissa oli täyttä. Mua ei kuitenkaan haitannut, eikä paljon muitakaan. Mihin kellään kiwillä olisi kiire sunnuntaina?

Torilta napattiin tuoreet hedelmät ensi viikolle ja nautittiin musiikista & ruoasta. Yhdestä kojusta sai jopa churroja! Ensi sunnuntain 'terveelliset' eväät on siis jo tiedossa.

Innostuttiin ostoksien jälkeen lähtemään vielä pikku ajelulle toiselle puolelle Wellingtonia, missä en ole vielä ollutkaan ja voi jestas mitkä näkymät. Täällä kun hetken asuu niin maisemiin hieman tottuukin, mutta onneksi tulee niitä hetkiä kun oikeasti pysähtyy katsomaan ympärilleen ja muistaa että jösses, mä oikeasti asun täällä eeppisten vuorten ja turkoosin meren välissä.

Mun kamera jäi täysin kakkoseks tolle näkymälle. Crazy!

Isabellalla on lomaa koulusta vielä ensi viikko, joten sen ajan joudun vielä työskentelemään normaalia enemmän. Kesää ja oikeasti lämpimiä säitä odotan ihan sikana, yksi uusista kavereistani on jo luvannut viedä mut surfaamaankin.... Snoukkakokemusten perusteella oon varmaankin maailman toivottomin tasapainoilija, joten mitään mahtavaa onnistumista tuskin tulen kokemaan. Mutta mikäs siinä, vaikka nolaisinkin itteni totaalisesti niin olenpa ainakin yhtä kokemusta rikkaampi! 

Lumihuippuset vuoret tuolla takana on itse eteläsaari ! Lautalla sinne matkustaa n. 3h.