Suomessa tuli aina odotettua innolla viikonloppua, mutta
täällä en edes ehdi sitä kaivata kun
arki onkin jo sujahtanut ohi. Vapaa-aikana tapaan kavereita pääosin kahvin/lounaan lomassa joten saatan olla aikamoinen ryhävalas kun palaan
takaisin Suomeen.... Alussa kirosin sydämeni pohjasta kukkulan päällä asumista,
mutta nyt jälkeenpäin olen oikeastaan salaa iloinen siitä kuinka aina kaupungilla
syöpöttelyn jälkeen on kotia päästäkseen pakko kavuta tuo painajaisten polku.
Viikkoon on mahtunut kaikenlaista... tunsin itseni jälleen
opiskelijaksi istuessani Victoria Universityllä tapaamassa kaveriani Jackiä,
jonka kanssa vietettiin ikuisuus puhuen Game of Thronesista! Leffassa on
tullut käytyä kahdesti, oli hieman draamaa hostperheestä potkitun
frendin kanssa, paikalliset kaverit yritti saada mut ymmärtämään rugbya ja
perjantai-iltana heiluttiin kaupungilla suomalais-ruotsalais-tanskalais-ranskalaisella
possella. Ei paha viikko, vaikka rahaa paloikin hitunen liikaa...
Täällä yökerho/baarisysteemi on muuten aivan mahtava.
Minkäänlaisia sisäänpääsymaksuja tai narikoita ei ole olemassakaan, ja koska
kaikki parhaat pleissit sijaitsevat saman kadun varrella, voi illan aikana
käväistä vaikka 10 eri paikassa tanssimassa köyhtymättä senttiäkään. Alkoholi
täällä tosin maksaa maltaita, mutta valveutunut kuluttajahan alottelee aina
kaverin mestoilla muutenkin!
Jonkinsortin fudistapahtuma! |
Tämä päivä kuitenkin oli ihanan laiska. Wellyssä on joka sunnuntai
monia markkinoita ja sunnuntaisin porukkaa on keskustassa liikkeellä ihan
piposti. Monet perheet lähtevät aamupalalle kahviloihin ja pelkän aamukahvin
ostamiseen menikin noin puolisen tuntia, kun kaikissa kahviloissa oli täyttä.
Mua ei kuitenkaan haitannut, eikä paljon muitakaan. Mihin kellään kiwillä olisi
kiire sunnuntaina?
Torilta napattiin tuoreet hedelmät ensi viikolle ja
nautittiin musiikista & ruoasta. Yhdestä kojusta sai jopa churroja! Ensi sunnuntain 'terveelliset' eväät on siis jo tiedossa.
Innostuttiin ostoksien jälkeen lähtemään vielä pikku
ajelulle toiselle puolelle Wellingtonia, missä en ole vielä ollutkaan ja voi
jestas mitkä näkymät. Täällä kun hetken asuu niin maisemiin hieman tottuukin, mutta onneksi tulee niitä hetkiä kun
oikeasti pysähtyy katsomaan ympärilleen ja muistaa että jösses, mä oikeasti
asun täällä eeppisten vuorten ja turkoosin meren välissä.
Mun kamera jäi täysin kakkoseks tolle näkymälle. Crazy! |
Isabellalla on lomaa koulusta vielä ensi viikko, joten sen ajan
joudun vielä työskentelemään normaalia enemmän. Kesää ja oikeasti lämpimiä
säitä odotan ihan sikana, yksi uusista kavereistani on jo luvannut viedä mut
surfaamaankin.... Snoukkakokemusten perusteella oon varmaankin maailman
toivottomin tasapainoilija, joten mitään mahtavaa onnistumista tuskin tulen
kokemaan. Mutta mikäs siinä, vaikka nolaisinkin itteni totaalisesti niin olenpa
ainakin yhtä kokemusta rikkaampi!
Lumihuippuset vuoret tuolla takana on itse eteläsaari ! Lautalla sinne matkustaa n. 3h. |
ihania kuvia aaaaah! ja kuulostaa niin kivalta muutenkin kaikki siellä. <3
VastaaPoistaEi sielläkään varmaan yhtää pöllömpää !
PoistaJoo toi kuulostaa tutulle et tulee käytyä kaupungilla syömässä ja nauttimassa kaikkia herkkuja xD +20kg oikeestikin varmaan kun täältä lähtee, haha
VastaaPoistaTälläkin hetkellä tässä koneella ollessa mussutan suklaata... ja aikasemmin päivällä leivottiin omenapiirakka. Hupsista !
Poista