Fiilikset on
samat kuin teilläkin. Tessa kirjoittamassa blogia? Olen yksi niistä heeboista
joiden mielipiteen kuulevat kaikki, halusivat tai eivät, mutta ajatusten
broadcastaaminen blogin muodossa?
Idea tässä blogissa kuitenkin on ja se kulkeekin käsi kädessä tulevan Au Pair -vuoteni kanssa. Syyskuussa olisi aika lähteä Uuden Seelannin pääkaupunkiin Wellingtoniin elämään aupparien taivasta/helvettiä vielä mittaamattomaksi ajaksi. Onkin korkea aika karistaa Suomen pölyt harteilta ja lähteä seikkailemaan! Aina kun muistan olevani todella lähdössä fiilis on vain HOOOOLY SHIII
Ja että miksi päätyä kirjoittamaan blogia? Noh, kuulumisia on paljon helpompi välittää kotopuoleen tätä kautta, verrattuna siihen että laittaisi jokaiselle viestiä yksitellen.
Myönnettäköön että onhan omista ajatuksista myös aina kiva kertoa muille kiinnostuneille/uteliaille. (Lue uudestaan virke nro 3.) Ja vieraassa kulttuurissa eläessä kuvittelisi paljon ajatuksia heräävän.

Ankaraa kohdemaan opiskelua, valmistujaislahja broidilta!
Loppujen lopuksi kun todella kelaan koko blogin kirjoittamista niin mulla ei ole harmainta hajua mistä ihmeestä tänne kirjoitan tai mitä tästä lopulta kehkeytyy, vai kehkeytyykö mitään. Kaikki jotka ovat minuun törmänneet useammin kuin kerran kuitenkin tietävät, että jutut saattavat vaihdella laidasta laitaan todella epäloogisesti. Yrittänen kuitenkin pysytellä aiheessa (matkailu, aupparius, vieraat kulttuurit etc.) asiallisuuden rajoissa!
Blogin kieli
saattaapi vaihtua lennosta englantiin jonain kauniina päivänä (vähemmän
kauniina heikommille englannintaitajille) mutta pidättäydyn suomessa vielä
ainakin tämän hetken!
Toivottavasti
monet myös saavat viime kädessä tästä blogista jotain irti mun seikkailusta, sillä
päivittämisen säännöllisyydestä en uskalla luvata yhtikäs mitään.
Joten tässä yritys kirjoittaa kaikki oleellinen info ensimmäiseen
blogitekstiin… nauttikaa kesästä ja muistakaa että ehdotuksia/kritiikkiä/kysymyksiä
blogia koskien otetaan ilolla vastaan nyt ja aina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti